Kun sitten ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen romahdin henkisesti, ystävä saattoi minut psykiatriseen päivystykseen ja pääsin heti sisään osastolle. Tarpeisiini ja toiveisiini vastattiin täydellisesti ja sain olla osastolla seuraavat 2,5kk "turvassa" keräämässä voimia. Osaston sosiaalityöntekijä auttoi minua hoitamaan asiat kuntoon ja ottamaan yhteyttä Helsingin Ensikotiin. Oman alueeni sosiaalityöntekijä suositteli ensikotihoitoa myös ja sainkin paikan sieltä hänen avullaan. Viikkoa ennen suunniteltua muuttoa Ensikotiin vauva ilmoitti tulostaan ja saimme muuttaa yhdessä suoraa laitokselta. Ensikodissa opettelimme yhteisön tuella pärjäämään kaksistaan ja sain työntekijöiltä tukea esimerkiksi lapsen epävakaan isän kanssa asioiden selvittämiseen ja isyysasioiden hoitamiseen lastenvalvojalla.

Tukea arkeen ja toimeentuloon

Nyt elän keväällä ensimmäisiä synttäreitään viettävän poikani kanssa jo omassa kodissa ja perheeseemme kuuluu myös nuori koira. Toimeentulotuki on välttämätöntä, ilman sitä ei ruokaa riittäisi pöydässä. Olen pystynyt ostamaan kolme vaatekappaletta lapselleni itse, muut olen saanut lahjoituksena. Itselleni olen ostanut vaatteita puoli vuotta sitten. Meillä käy perhetyöntekijä tukemassa arjen pyörittämisessä kaksi kertaa viikossa, ilman apua olisin jo uupunut totaalisesti. Saan myös voimaa samassa tilanteessa olevien äitien vertaisryhmän vetäjänä toimimisesta.

Ymmärrän olevani onnekas ja tapaukseni voisi olla varmasti oppikirjaesimerkki siitä, miten asioiden kuuluisi yhteiskunnan osalta sujua. Tiedän, että läheskään kaikki yksin lastaan odottavat äidit eivät syystä tai toisesta saa vastaavaa tukea yhteiskunnan tukipuista, ja voinkin vain toivoa, että edes osa saisi pienen palasen siitä tuesta, jota olen vauvani kanssa saanut eri muodoissa.